torstai 14. syyskuuta 2017

Tein kehäkukkavoidetta

Myöhään kylvämäni kehäkukkaset ovat vasta syksyn myötä innostuneet runsaasti kukkimaan. Kehäkukka on yksi lemppareistani ja se tuo mieleen mummulan ja oman lapsuuden kodin. Kehäkukkaset ovat aina kuuluneet kesään, niin myös jo melkein 30 vuoden ajan omakotitalomme puutarhassa. Kukkia tietysti tuon sisälle maljakkoon, mutta käytän niiden terälehtiä myös salaatteihin. Nyt tuli mieleen kokeilla tehdä kehäkukkavoidetta. Ohjeen löysin täältä.
Joten ei muuta kuin kukintoja poimimaan.


No mitäs näille keskustoille sitten tehdään? Olivat niin nättejä ettei millään raaskinut kompostiin heittää, joten muutaman päivän ilahduttivat olkkarin pöydällä pikkukivien kanssa

Terälehdet kuivasin kuivurilla. En osannut oikein määrää arvioida ja tuli vähän ylimääräistäkin, jotka käytän varmaankin sämpylätaikinaan.


Seuraavassa vaiheessa kuivatut terälehdet ja luomuoliiviöljy keitettiin vesihauteessa. Tai siis vain vesi kiehuu, seos ei saa ruveta kiehumaan. Keittelin pari tuntia
Sitten siivilöin seoksen ja kaadoin takaisin kattilaan vesihauteeseen ja lisäsin mehiläisvahan
Kun vaha oli kunnolla sulanut niin voide oli valmis kaadettavaksi purkkeihin
Kannet suljettiin vasta kun voide oli hyytynyt. Hyytyminen tapahtui aika nopeasti. Tulostin kansiin kehäkukkakuvat.
Pari päivää vasta olen voidetta käyttänyt, mutta olen jo vahvasti sitä mieltä, ettei mennyt pieni vaiva hukkaan ja hintakaan ei päätä huimaa, satsin hinnaksi tuli noin 6 euroa. Voide tuntuu olevan todella riittoisaa, muutamalla sormen sipaisulla saa kasvoihin tarvittavan määrän. Kynsinauhoihin olen myös sitä laittanut ja siinä samalla koko kädetkin ovat saaneet pehmeää käsittelyä. Voide imeytyy nopeasti ja antaa ihanan pehmeän tunnun. Voide on lähes tuoksuton, todella hentoinen kehäkukan tuoksu jää iholle. Ja mikä parasta, tuoteseloste on lyhyt: kehäkukan terälehtiä, luomuoliiviöljyä ja mehiläisvahaa. Eikä yhtään lisäainetta.
Mun eka ikinä tekemäni voide taisi onnistua oikein hyvin!







4 kommenttia:

  1. No hitsi, miten ihana idea. Itsellä ei vain ole nyt kehäkukkia, jotta voisi kokeilla tehdä. Tuohan on upea idea antaa lahjaksikin. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa 😊 pikkupurkit tein just sitä varten, että voi lahjaksi antaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!