maanantai 7. elokuuta 2017

Yöreissulla Kuuskajaskarissa 3.- 4.8.17

Jonnekin saareen on raumalaisen ehdottomasti kesän aikana päästävä ja mielellään yöreissulle. On niin hienoa nähdä päivän vaihtuminen iltaan ja yöhön ja jälleen uuden aamun valkeneminen. Usein olemme tuon reissun tehneet Kylmäpihlajan majakkasaarelle, mutta nyt päätime mennä Kuuskajaskariin. Kaksi pojanpoikaa lähti mukaan.
Poroholman leirintäalueen rannasta merimatkaa on puolisen tuntia. Majoituspaikkanamme toimi kantahenkilöstön asunto siltä ajalta kun saaressa on ollut rannikkotykistön linnake. Hulppeat 3h+k vuorokaudeksi!
Käväisimme nopeasti kämpillä, joimme tulokahvit ja sitten saarta kiertämään. Kuvia olisi paljonkin, mutta melkein kaikissa ovat myös pojat ja kun periaatteeni on etten laita tunnistettavia kuvia lapsista, niin voitte halutessanne katsoa enemmän kuvia edellä olevasta linkistä. Niistä löytyy myös historiaa ym.
Mutta onhan itseottamiakin kuvia sentään esiteltävänä!
Ensimmäinen päivä oli todella upea, aurinko paistoi, ei juurikaan tuullut ja oli lämmintä.
Ulkosaaren luonto on monimuotoinen. Tuulet muokkaavat siitä ihan omanlaisensa

Saarella on paljon nähtävää sen linnakeajoilta, mm tykkejä ja juoksuhautoja ja nehän tietysti poikia kovasti kiinnostivat.

Meri kimalteli uskomattoman kauniina
Saaren ruohonleikkurit olivat hoitamassa työtehtäviään
Hyvä rauhallinen tunnelma vallitsi, vaikka mukana oli kaksi vilkasta poikaa, 13-vuotias ja 15-vuotias. Oli ihana huomata miten he nauttivat luonnosta, kalastivat ja istuivat hiljaa kalliolla. Varsinkin vanhempi sanoi moneen otteeseen, että tämä on ihan mun lempparimaisema.
Kun välillä oli käyty syömässä ja vähän korttia pelaamassa niin lähdettiin uudelleen ulkokallioille ihastelemaan auringonlaskua ja virveliä heittelemään.

Kylmäpihlajan majakka näkyy Kuuskajaskarin ulkopäähän
Kallion koloissa kasvaa pieniä ja vaatimattomia, mutta niin herkkiä kukkasia
Auringonlasku muuttui aina vaan värikkäämmäksi ja kauniimmaksi ja sen myötä laskeutui seesteinen rauha ja hiljaisuus. Muu maailma sulkeutui ulkopuolelle. Oli tavattoman hyvä olla <3









Vielä puolenyön aikaan istuttiin grillitulen loimussa, paistettiin makkaraa ja juteltiin kaiken maailman asioista. Taas tuli kertaalleen huomattua, miten tynnyrissä kasvanut itse oli sen ikäisenä kuin pojat ovat nyt. Heidän maailmankatsomuksensa on aivan eri luokkaa ja he tietävät ja ymmärtävät asioita, joista ei edes vielä itse ole tietoinen.

Hyvin nukutun yön jälkeen herättiin sateen ropinaan ja sitä sitten jatkuikin lähes koko päivän, mutta ei se pahemmin meitä haitannut. Muistelimme moneen kertaan edellistä upeaa päivää.



Toivottavasti kuvista välittyy edes hitusen sitä tunnelmaa, jonka koimme poikien kanssa





12 kommenttia:

  1. Hyvät kuvat! Upeat näkymät välittyivät hyvin! Suomessa on mahtavia maisemia! Hyvin erilaisia maisemia, eli myös sellaista rikkautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti 😊
      Välillä upeat maisemat löytyvät ihan kotinurkilta, niinkuin nämäkin, 10 min.autolla ja 30 min. veneellä ja perillä ollaan 😊

      Poista
  2. Tunnelmat välittyivät hyvin kuvistasi. Upeita otoksia.

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia,meri "blägä" ja ihana auringon lasku.

    VastaaPoista
  4. Todella upeita kuvia. Minäkin kävin tänä vuonna ensimmäistä kertaa ko. saarella, tosin ihan vain päiväretkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Apris 😊
      Sekä Kuuskajaskari että Kylmäpihlaja ovat ehdottomasti käymisen arvoisia 😘

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!