maanantai 2. tammikuuta 2017

Jokainen vuosi merkitsee 365 auringonnousua

Lupauksia ja päätöksiä sisältyy varmaan monen uuteen vuoteen. Osa kestää hetken ja osa voi jäädä loppuiäksi. Yhden lupauksen olen pitänyt jo 52 vuotta. Itseasiassa se oli uuden vuodenaattona tehty lupaus. Sanoin "tahdon" ja siitä olen pitänyt kiinni <3
Muita lupauksia ja päätöksiä on tullut ja mennyt vaihtelevalla menestyksellä. Viime vuonna lupasin viettää "ei lisättyä sokeria"- tammikuun. Pidin samaan syssyyn helmikuunkin. Nyt en varsinaisesti mitään lupauksia tehnyt. Mutta toivon voivani kiirehtiä vähän hitaammin jotta näkisin paremmin ympärilleni. Toivon myös voivani olla murehtimatta asioita, joille en mitään voi. Lisäksi toivon saavani kolme viime vuonna aloittamaani projektia valmiiksi.

Valokuvaan paljon ja tykkään mietelauseista ja olen jo pitkään ajatellut tekeväni korttisarjan, jossa sopivaan kuvaan yhdistyy joku mieleinen mietelause. Enpä ole toimeentunut, mutta nyt on sen aika ja tammikuun kortti on tehty. Kunkin kuukauden kortti tulee olemaan blogissa oikeassa reunassa kohdassa kuukauden mietelause. Ajatuksena on myös kuukausittain muutama tulostaa ja lähetellä ystäville "ihan muuten vaan".

Tämä vuosi on juhlavuosi monellakin tapaa: Suomi täyttää 100 vuotta, Rauma 575 vuotta ja perhepiirissä vietämme täyskymppisynttäreitä 10, 30, 50 ja 70. Myös rippijuhlat ovat tiedossa.

Liikunta saakoon taas  melko passiivisen kauden jälkeen runsaasti huomiota päivärytmissäni. On jo hyvällä alulla enkä hyväksy mitään tekosyitä olla menemättä 4-5 kertaa viikossa n.tunnin lenkille kävellen, hölkäten, juostenkin.

Näillä ajatuksilla lähden toiveikkaana ja uteliaana katsomaan vuoden 2017 auringonnousut.

Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!