tiistai 20. helmikuuta 2018

Lisää kynsilakkakukkasia

Koskaan ei voi tehdä vaan yhtä jotakin, pakko tehdä ainakin toinen! Hellan pesään puita laittaessani, käteen osui niin nätti oksa etten malttanutkaan polttaa, vaan tein siihen kynsilakkakukkasia.



Kortteihinkin kukkasia olisi kiva käyttää, mutta eipä taida kestää postissa rikkoutumatta. Johonkin sellaiseen minkä antaa käteen. Pitää sitäkin kokeilla :)
Sen huomasin, että lanka, josta kehikot vääntelee, ei saa olla liian jäykkää. Ostin rullan, jonka paksuus oli sama kuin ensimmäisissä kokeiluissani, mutta ei toiminut. Kokeilin aivan ohutta kullanväristä lankaa näihin kukkasiin ja se toimi yllättävän hyvin, mutta jos haluaa varretkin, niin siihen liian hentoista. Varsiin voi tietysti kiertää useamman langan. Näköjään kokeilemalla oppii yhtä ja toista.

Kiitos käynnistä blogissani, aurinkoisia ja kirpakoita helmikuun päiviä!


maanantai 19. helmikuuta 2018

Kortti

Tein kortin, jonka tarkoituksena on yllättää vastaanottaja. Hän ei todellakaan osaa odottaa sitä.

Käytin digeilemääni kuvaa, jota vähän tehostin timangeilla ja oikean reunan köynnöksen kokosin paperifiligraaniosista ja muutamasta timangista. Yksinkertaisia papperifiligraaniosia veivailen usein telkkaria katsoessani ja niitä on aina rasiallinen jemmassa.

tiistai 13. helmikuuta 2018

Kynsilakkakukkasia

Erittäin vähän olen verstaallani ehtinyt kaikessa rauhassa jotain värkkäämään, mutta tänään oli sellainen päivä ja kynsilakkakukkasia tein pienen juurakon koristeeksi.



Kynsilakkakukkasten tekemiseen saattaa hyvinkin jäädä koukkuu. Nyt kun tekniikka on kokeiltu ja opittu niin näitä on tosi kiva ja helppo tehdä jopa tällaisen hätäisenkin ihmisen. Monta ideaa muhii päässä...

Samalla toivottelen kaikille blogissakävijöille Hyvää Ystävänpäivää!

Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!

lauantai 3. helmikuuta 2018

Tein talon!

Varmaankin yli vuosi aikaa kun tilasin elementit isohkoa koottavaa taloa varten. Välillä olen pakkausta hipelöinyt ja tullut tulokseen ettei kärsivällisyys taida riittää. Pari päivää sitten taas se osui käteeni ja päätin avata pakkauksen ja miten ollakaa, tässä se nyt on koottuna


Pakkaus oli puolalaista Scrapiniec die-cut chipbord mallistoa.
Kokoa talolla on 27 x 26 x 10 cm. Palaset (vähän yli 100 kpl) olivat arkilla. Ohje oli aika vaatimaton ja suurennuslasia tarvittiin sen tulkitsemiseen. Mutta kun malttoi palat ensin tarkasti sovitella ja sitten vasta liimata niin kyllä homma hitaasti, mutta varmasti edistyi.Materiaali on pehmeähköä, joten liima tarttui napakasti heti tiukkaan. Pari palaa meni väärin ja niiden irroittaminen oli aika hankalaa. Jos liima pääsee kokonaan kuivumaan niin ei ole mitään mahdollisuuksia saada ehjänä osaa irti. Hyvä niin, talon pitäisi pysyä hyvin kasassa. Ovikransseihin oli ihan pakko pienet koristeet laittaa, ne eivät siis kuuluneet pakkaukseen.
Kaikki ikkunat ovat auki, vaikka ne kuvassa mustalta näyttävät. Kokeilin kolmea patterituikkua valaistukseksi, mutta eivät ne riittäneet alkuunkaan. Pitää katsella jotkin pienet led-valot vielä talon sisälle. Talon voisi tietenkin myös värittää, mutta ainakin toistaiseksi se on tällaisena. Koen, että värityksessä saattaa pahastikin epäonnistua ja iso kokoamistyökin on sitten piloilla.


torstai 1. helmikuuta 2018

Hyvää helmikuun alkua

Lumimyräkällä helmikuu alkaa ainakin täällä Rauman seudulla. Lunta tupruttaa vaakatasossa. Minussa on varmaan joku vika kun siitäkin tykkään :) Vai onko se asennekysymys? Olen kyllä ihan tarkoituksella yrittänyt lopettaa kaikenlaisen ruikuttamisen ilmoista. Se jos mikä on turhaa energian haaskausta. Ne ovat sitä mitä ovat ja se siitä. Pukeudutaan säiden mukaan ja ollaan ulkona se mitä on pakko tai huvittaa ja sisällä on kiva uppoutua johonkin mieleiseen puuhaan kun ulkona tuuli nurkissa ryskää. Lumitöitä tiedossa ja sehän on parasta hyötyliikuntta mitä tiedän. Oikeesti!

Päivittäin ajattelen miten paljon rohkeutta minulla on varaa jättää käyttämättä ja rohkeuteen liittyy tämä helmikuinen kuva/ajatelmanikin




Olen ollut niin paljon menossa erilaisissa jutuissa, että askartelut ovat jääneet aika vähiin. Jotain on ns. meneillään ja varmaan pikkuhiljaa valmistuvatkin. Kameraa olen ulkoiluttanut lähinnä pihalla ja tietenkin olen ottanut päivän orava- ja lintukuvat "luontokuvausasemasta" (takkahuoneen ikkunasta), mutta ne nyt pitkälti toistavat itseään.
Punatulkkuja on tänä talvena hyörinyt pihapiiristä enemmän kuin muistan koskaan ennen. Välillä kuusikin pariskuntaa yhtä aikaa, mutta usein kolme pariskuntaa. Odottelusta huolimatta yksi rouva tulppu ei halunnut samaan kuvaan vaan piileskeli milloin missäkin. Olikohan känkkäränkkäpäivä hänellä :)
 Päivän oravakuvat, jotka otin pari päivää sitten


Hyvää helmikuuta kaikille ja ollaan rohkeita, vaikka välillä pelottaisikin <3
 

tiistai 23. tammikuuta 2018

Saippuakuplia

Talvi on ollut varsin lämmin täällä Rauman seudulla. Nyt on muutaman päivän ollut pakkasia ja päästy jopa reiluun 15 pakkasasteeseen. Sunnuntaina paistoi jopa aurinko ja innostuin saippuakuplien puhaltelusta ja kuvaamisesta.
Kaiken pitää osua just eikä melkein kohdalleen, jotta voisi saada haluamiaan kuvia. Lioksen ja säätilan on sovittava yksiin. Liuokseni ei ollut paras mahdollinen, kuplat menivät turhan usein rikki hangelle laskeutuessaan. Sää oli hyvä, pakkasta reilut 10 astetta ja ilman suhteellinen kosteus sopiva. Harvat ehjäksi jääneet kuplat rupesivat heti kauniisti jäätymään, mutta lysähtivät kassan vähän ennen aikojaan. Jotain kuitenkin jäi tallennettavaksi.


Tänään lisäsin liuokseen vähän glyserolia. Kuplat pysyivät ehjinä lähes sataprosenttisesti ja poukkivat pitkin hankea. Ihan kivan näköistä! Mutta eivät jäätyneet vaan hajosivat sitten muutaman minuutin kuluttua. Pakkasta oli kuutisen astetta. Kuulemma liika glyseroli aiheuttaa sen etteivät jäädy ollenkaan. Ilmeisesti sitä oli liikaa. Ei nyt mene niinkuin strömsössä tämäkään homma, huomenna sataa vettä ja jatkossa monta päivää lämpöasteita. Saa nähdä milloin pääsee taas kokeilemaan. Äidilläni oli tapana sanoa: "Ahkeruus kovankin onnen voittaa". Siihen luotan <3

Ei muuta kuin kippis!


sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Elämän juna kulkee asemalta toiselle


Nämä vuoden kolme ensimmäistä viikkoa ovat kuluneet paitsi normaaleissa arkirutiineissa, myös mietiskellen elämää ja sen tarkoitusta. Usean kerran olen lukenut oikein ajatuksella tätä:

Elämän juna

Elämä on kuin junamatka. Ihmiset astuvat kyytiin ja pois kyydistä. On jälleennäkemisen riemun asemia ja surullisten jäähyväisten asemia.

Syntyessämme astumme junaan ja tapaamme omat vanhempamme. Ajattelemme, että he pysyvät luonamme koko matkamme ajan. Useasti totuus on kuitenkin valitettavasti toisenlainen. He astuvat pois junasta määrätyllä asemalla ja jättävät meidät yksin vaunuumme, ilman heidän seuraansa, turvaansa ja rakkauttaan.

Mutta kyytiin astuu aina uusia ihmisiä. Ihmisiä, jotka tulevat olemaan meille tärkeitä jatkuvan matkamme aikana. He ovat siskojamme ja veljiämme, ystäviämme ja muita mahtavia ihmisiä, jotka tulevat rakastamaan meitä.

Joillekin junamatka on hauska kokemus. Joillekin matka saattaa olla surullinen lyijynraskaine matkatavaroineen. Jotkut taas ovat aina valmiita auttamaan matkatovereitaan. Jotkut jättävät koti-ikävän jälkeensä... Toiset taas astuvat junaan ja jäävät pois heti seuraavalla asemalla ja antavat vain harvoille meistä mahdollisuuden tavata heidät.

Joskus olemme yllättyneitä, kun rakastamamme matkatoveri menee istumaan toiseen vaunuun ja jättää meidät yksinään jatkamaan matkaa. Onneksi kukaan ei pidättele meitä vierailemasta heidän luonaan toisessa vaunussa. Joskus kuitenkaan emme voi mennä istumaan heidän viereensä, koska paikan on vienyt jo joku toinen.
Mutta se ei haittaa, matkanteko on nyt vain sellaista; täynnä unelmia ja yllätyksiä, tapaamisia ja jäähyväisiä, joskus mukavia ja toisinaan ikäviä tapahtumia. Mutta muistakaa... Paluumatkaa ei ole!

Siispä tehkäämme matkastamme niin miellyttävä kuin mahdollista, teemmehän tämän matkan vain yhden kerran. Yrittäkäämme ymmärtää matkatovereitamme ja etsiä parhaimmat puolet heistä jokaisesta. Ymmärtäkäämme, että jokaisena matkamme hetkenä voi aina olla joku, joka tarvitsee ymmärrystämme. Me itsekin tarvitsemme tietyssä vaiheessa matkaamme jotakuta, joka ymmärtää meitä.

Matkamme suuri mysteerio on se, että emme tiedä milloin meidän on astuttava junasta pois, emmekä tiedä milloin kukin matkatoveri astuu pois kyydistä. Edes hän, joka istuu aivan vierellämme.

Tulee olemaan kivuliasta sanoa jäähyväiset kaikille rakkaille ihmisille, jotka olemme matkamme aikana tavanneet. Mutta olen myös varma siitä, että joskus saapuessamme Keskusasemalle, tapaamme uudestaan kaikki rakkaimpamme mukanaan enemmän matkatavaroita kuin matkalle lähtiessään. Ehkä olen matkani varrella voinut antaa heille osan.

Hyvät ystävät, tehkäämme matkastamme ikimuistoinen. Huolehtikaamme siitä, että jätämme jälkeemme kauniita muistoja.

Vuoden kolmena ensimmäisenä viikkona minun elämäni junaan on tullut uusia ihmisiä ja sieltä on myös poistuttu. Kaikki ovat antaneet paljon ajattelemisen aihetta ja kysymyksiä. Ovatko asiat ennakkoon määrättyjä vai onko kaikki sattumaa? Onko elämän junalla valmiiksi laadittu aikataulu, joka tarkasti pitää paikkansa? Vai tuleeko se asemille vähän milloin sattuu, välillä etuajassa ja välillä pahasti myöhässä kun on ollut muuttuvia tekijöitä?
Minun vaunuuni tuli uusi matkustaja erään fb:ssa olleen valokuvan kautta. Kuvan julkaisijan olen tavannut vuonna -64 hänen ollessaan muutaman kuukauden ikäinen vauva ja sen jälkeen yhteydet ovat katkenneet. Meidän yhteinen tekijämme on tämän naisen äiti, josta kauan sitten otetun kuvan hän oli julkaissut. Tunnistin heti ja hetken pohdiskeltuani hoksasin mistä on kysymys. En ole kuvan henkilöäkään tavannut vuoden -64 jälkeen. Hänen tyttärelleen ja minulle kehkeytyi pitkät keskustelut ja kumpikin eli pari päivää valtavan tunnekuohun vallassa. Palasin useammaksi päiväksi lapsuuteeni ja nuoruuteeni muistoissani. Kuvan nainen sai elää aika pitkän elämän, mutta on jo poistunut joukostamme. Miten hienoa olisikaan ollut myös hänen kanssaan istua hetki samassa vaunussa, kysellä mitä sinulle kuuluu ja muistella menneitä  <3

Vaunustani poistuivat ihanat naapurit, tosin vain toiseen vaunuun, johon voin mennä heitä tapaamaan ja hekin varmaan vierailevat minun vaunussani. En tiennyt, että voi tuntua niin kurjalta kun naapurit muuttavat pois, toiseen kaupunkiin. Viisi vuotta asuimme naapureina, olimme toistemme tukena ja turvana, annoimme apua pyydettäessä ja myös pyytämättä. Luottamus puolin ja toisin oli täydellinen. Heitä tulee ikävä ja on jo <3

Vaunustani astui pois omalla päätepysäkillään tärkeä henkilö, ihanan miniäni isä. Meillä oli lähemmäs 30 vuotta kestänyt hauska matka yhdessä. Kiitos siitä, emme ikinä unohda sinua <3


Matkamme on täynnä unelmia ja yllätyksiä, tapaamisia ja jäähyväisiä. Haluan uskoa siihen, että kerran saapuessamme Keskusasemalle tapaamme kaikki, jotka ovat junassamme matkustaneet.

Toivotan kaikille minun vaunussani istuville: OIKEIN HYVÄÄ JUNAMATKAA, NAUTTIKAA MATKANTEOSTA!