maanantai 20. marraskuuta 2017

Kun on oikein pieni...

Tämä ihana pieni mies sai sunnuntaina kasteessa nimen Eeli Aarne Iisakki. Nimen antamista oli todistamassa nelisenkymmentä Eelin sukulaista. Oli todella lämmin, iloinen, onnellinen ja rakastava tunnelma. Tunnelma herkistyi jo heti kun alettiin laulaa virttä Ystävä sä lapsien... siinä onnen ja liikutuksen kyyneltä tirahti yhden jos toisenkin silmään.
Aarne nimi tulee kahdelta edeltävältä sukupolvelta hänen äitinsä puolelta, mieheni isä ja minun isäni oli Aarne ja vauvan isän puolelta vielä yksi Aarne ja myös Iisakki löytyy sieltä.  Kauniisti olivat vanhemmat ajatelleet jatkaa näitä suvussa esiintyneitä nimiä omalle pojalleen. Eeli "maistui" heti hyvältä ja miten lapsi rupesi näyttämäänkin ihan Eeliltä <3
Tekemäni kortti puolestaan näyttää sisältä tällaiselta
Tuo sama teksti on myös mieheni tekemän puurasian pohjassa

Rasian sisälle laitoin raumalaista designia olevan bodin
Eeli on meillä jo neljäs neljännen sukupolven edustaja

On suuri etuoikeus kuulua neljän sukupolven ketjuun <3







torstai 16. marraskuuta 2017

Atc-joulukalenteri 2017 Saila/Arja L

Vuonna 2008 olin antanut enemmän kuin pikkusormen atc-korttiharrastukselle ja se poiki mm idean atc-joulukalenterista. Heitin Sailalle syötin sellaisesta ja hän nappasi kiinni ja niin ilmestyi ensimmäinen atc-joulukalenterimme vuoden 2008 jouluksi. Monena vuotena olemme sellaisen toisillemme tehneet, muutamia välivuosiakin on ollut. Fiiliksen mukaan tehty tai oltu tekemättä. Nyt kävi niin, että molemmat olimme ajatelleet kysäistä toiselta, että olisiko nyt taas kalenterin aika niin ei asian päättämiseen montaa sekuntia tarvittu. Kivasti kävi niin että kalenterit postitimme siten, että saapuivat vastaanottajalle samana päivänä. Eli nyt kummallakin on 24 kpl atc-kortteja pakattuna kuoriin ja kuoret kuuden kappaleen nippuihin.
Sailalta saamani atc-joulukalenterin "luukut" söpösti rusetoiduissa nipuissa
Itse olin niin tohkeissani kun kortit lähetin, etten huomannut niitä enää lähtövalmiina kuvata, mutta Saila kuvasi ja sain häneltä niistä kuvan
Itselläni on atc-korttien tekeminen ollut ihan jäissä jo pitkään ja  mietinkin sopimuksen tehtyämme, että mitenkähän tästäkin selvitään. Parin ensimmäisen kortin jälkeen innostuin ihan valtavasti ja tein kaikki 24 nopeassa tahdissa nauttien tekemisestä. Näinkö kivaa näitä pikkukortteja olikin tehdä :)

Nyt pitää malttaa vielä pari viikkoa ja sitten alkaa taas aamuinen traditio, tuli hellaan, kynttilä palamaan, kalenteriluukun avaaminen ja aamiainen.
1.12. alken ilmestyy täällä Sailalta saamani "luukku" ja Sailan blogissa vastaavasti hänen minulta saamansa "luukku". Saa mielellään tulla kurkkimaan!

Vähän jo joulumieltäkin pukkaa <3



maanantai 13. marraskuuta 2017

Vernerin kanssa kuvauskeikalla

Lapset ovat terveitä kun he leikkivät. Samoin lienee eläkeläisten laita. Verneri pääsi mukaani kun Tiilivuoren valokuvauskerho teki pienen kuvausretken Petäjäkseen. Verneri on yhteistyöhaluinen kumppani.






sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Isä

Tänään, Isänpäivänä on toinen niistä päivistä kun muistelen tavallista enemmän isääni ja toinen on heti perään, Itsenäisyyspäivä. Oli juhannus vuonna 1964 ja aattona pujotimme poikaystävän kanssa kihlasormukset sormeen. Toisena Juhannuspäivänä tulimme takaisin Juhannuksen vietosta ja meillä oli yllätys vanhemmilleni. Kotona odotti paljon isompi yllätys...isä oli juhannuspäivänä äkillisesti kuollut. Maailma romahti, mutta palaset sain aika nopeasti koottua. 17-vuotias on niin täynnä virtaa ja tulevaisuuden suunnitelmia, että en ehtinyt surutyötä kunnolla tekemään, se jäi aika pahasti kesken. Sitä surutyötä jatkan varsinkin noina kahtena edellä mainittuna päivänä. Tänäänkin on isä ollut paljon mielessä. En tavallaan ikävöi häntä, ennemminkin olen vaan niin pahoillani, ettei hän koskaan tullut tietämään, että hänen iltatähtensä meni kihloihin ja naimisiin, sai kaksi lasta, joilla kummallakin on kolme lasta ja seuraavaakin sukupolvea on jo neljä lasta. Hänen olisi kuulunut tulla tietämään nämä ja tutustua heihin. Samoin hänen olisi kuulunut tietää, että hänen nuorimmaisensa on pärjännyt elämässä isältään perityn luonteen turvin. Uskon, että hän olisi välillä jopa ylpeä minusta.
Alla oleva kuva on todennäköisesti otettu vuonna1929. Tätä nuorempaa kuvaa ei isästä olekkaan ja tämänkin sain yllättäen n. viikko sitten eräältä vähän kaukaisemmalta sukulaiselta.
Aarne Nylund 8.11.1908 - 20.6.1964
 Sinne jonnekin lähetän kiitokset isälle, että sain edes 17 vuoden ajan tutustua häneen <3
Hyvää alkavaa marraskuista viikkoa blogissa kävijöille!

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Yhtä ja toista

Kuusikymmentä joulukorttia kuorineen on valmiina. Nimet ja osoitteet tietysti puuttuvat, mutta ne sitten perinteisesti viimeisenä mahdollisena joulukortin ikimerkin lähetyspäivänä tai tekiskö tänä vuonna poikkeuksen ja kirjoittelisi ne kerrankin ajoissa. En lupaa mitään, kunhan 12.12. ovat postin huomassa. Monet tuttavista ovat kokonaan lopettaneet joulukorttien lähettämisen ja ymmärrän senkin aivan hyvin. Kallista puuhaa ja kun perille menostakaan ei voi olla varma. Mutta itse en ole vielä valmis siihen. On niin ihanaa kun postilaatikosta löytyy kortteja ja haluan sitä iloa ja ihanuutta jakaa myös omille sukulaisille ja ystäville. Niin kauan kuin kortien tekeminen innostaa niin lähettelen kortteja. Sitten kun menee valmiisiin ostokortteihin niin pitää miettiä asiaa uudelleen.

Vaikka meiltä vähäiset lumet sulivat ja nurmikot ovat paljon vihreämpiä kuin kesällä ja lämpötila on huiskinut lähellä kymmentä plusastetta, niin Otturi-Vili on sitä mieltä, että kyllä nyt on talvi ja haluaa tulla sisälle päikkäriparkkiin
Sori, ette voi välttyä oravakuvilta, koska minä en voi välttyä niiden veijareiden kuvaamiselta
Olen lähiaikoina saanut parilta ihmiseltä arvokkaita sukuni valokuvia, sellaisia joita en ole aikaisemmin edes nähnyt saatikka omistanut. Ehkä arvokkain niistä on neljänpolven kuva.
Vasemmalla edessä on isoisoäitini, josta en ole edes kuvaa koskaan nähnyt, oikealla hänen poikansa, minun isoisäni, joka on kuollut pari vuotta ennen syntymääni, mutta hänestä omistan muutaman kuvan. Keskellä takana äitini ja edessä oleva pikkumies on veljeni. Hekin jo molemmat poistuneet joukostamme. Kuva on todennäköisesti otettu kesällä 1935 ja velipoika on siinä 3,5-vuotias ja äiti odottaa -35 joulukuussa syntyvää siskoani, joka on myös jo kuollut.Tämä kuva on todella arvokas lisä tai itseasiassa kaiken alku tekeillä olevaan sukukirjaani.
Rakastan vanhoja valokuvia. Ne ovat pala minun historiaani, ne kertovat ajasta ennen syntymääni. Ne kertovat ihmisistä joita ilman ei minuakaan olisi.
Olen viimeaikoina selaillut paljon kirjaan tulevia vanhoja kuvia ja ne antavat vahvaa perspektiiviä elämään ja sukupolvien ketjuun. Paljon ovat ajat muuttuneet kuvassa olevan isoisoäitini Wilhelmiinan ajoista.

Joulu lähestyy vauhdilla, paukkeella ja rytinällä. Paikallisen Prisman joulun avajaiset olivat tänään ja melkoinen räiske ja pauke sieltä suunnalta kuului ilotulituksen aikana. Itse en oikein vielä kauhean täpinöissäni ole, mutta jouluihmisenä tiedän pikkuhiljaa virittyväni tunnelmaan rauhallisesti ilman pienintäkään stressiä.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

 





keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Hyvää marraskuuta

Marraskuulle tein tällaisen kuva/ajatuksen.

Sanottua sanaa ei enää voi palauttaa takaisin vaikka välillä kovasti mieli tekisi. Toki voi selitellä ja pyydellä anteeksi, jos se sanottu sana on ollut loukkaava, mutta sanottu mikä sanottu. Ei sitä sanomattomaksi saa vaikkei olisi sitä tarkoittanutkaan.
Erityisen tärkeäksi minulle on tullut tuo ettei ohitettua hetkeä voi palauttaa. Se konkretisoituu erityisesti rakkaassa valokuvausharrastuksessani. Vaikkapa kuvassa olevat kastepisarat, ne ovat just tuollaisina vain pienen hetken ja minun pitäisi kameroineni osua siihen hetkeen ja siihen paikkaan. Se ei toistu ikinä enää samanlaisena. Voi kun aina tajuaisi hetken ainutkertaisuuden.
Kulunutta aikaa ei myöskään pysty palauttamaan paitsi muistoissa se tavallaan palautuu, mutta ei voi enää muuttaa mitään siitä miten on sen ajan käyttänyt.

Kumityttö oli tänään julkaissut fb-profiilissaan mietelauseen, joka osui ja upposi. 
Elämä on kuin kangas: joka aamu voit päättää haluatko maalata saman kuvan vai luotko jotain uutta.
Sopii hyvin jatkoksi noille edellä mainituille kolmelle asialle.
Haluan tänään maalata edes hitusen jotain uutta omalle kankaalleni.

Hyvää marraskuuta kaikille blogissa kävijöille <3


perjantai 27. lokakuuta 2017

Lunta, joulukortteja, leipomista ja ruokaa

Torstaiaamuna herättiin Raumallakin lumisiin maisemiin. Muutama sentti märkää lunta oli yön aikana satanut ja lisää tuli koko aamupäivän.

Osa lumesta on jo sulanut ja viikonlopulle on vesisateita tiedossa, joten se siitä lumesta sitten. Tällaista talventulo täällä rannikolla aina on. Usein jouluun saakka mennään vaihtelevissa olosuhteissa.
Ensilumen kunniaksi aloitin eilen joulukorttien tekemisen. Otin jo viime talvena kuvan Verneristä ja Väinöstä sillä tarkoituksella, että he pääsevät joulukortteihini. Yleensä teen korkeintaan pari kolme samanlaista ja kun kuitenkin kuutisenkymmentä korttia lähetän niin joudun hylkäämään kaikki mallit seuraavaa joulua ajatellen kun en voi muistaa minkälainen on kenellekin lähetetty. Nyt teen poikkeuksellisesti kaikki samanlaisia.
Kortteilun lomassa tänään päätin kokeilla joulutorttuja vihreäkuula-täytteellä. Ensimmäinen ja viimeinen kerta sitä sorttia. Nätin näköisiä, mutta ei toimi. Menee sekä vihreät kuulat, että tortut piloille. Vihreä kuula paistui uunissa sitkeäksi klöntiksi :( Kurkumalatten kanssa maisteltiin. Ei kannattaisi kaikenlaisia ah niin trendikkäitä hömpötyksiä lähteä kokeilemaan! Jos nyt kuitenkin innostut kokeilemaan niin resepti löytyy täältä

Toinen päivän kokeilu oli bataatti-aurajuustolaatikko ja sepäs olikin tosi hyvää. Tämä resepti löytyy täältä

Joulukorttishow jatkuu ja lauantaina tunnin laviksesta taas kunnon hiet. Sään salliessa ulkoilua. Näillä lähdetään viikonloppuun. Oikein hyvää viikonloppua teille kaikille, jotka täällä vierailette <3